Kausi 2020-2021
Marraskuu 2020. Istun Kemin terveyskeskuksen vastaanottoaulassa kahden pelaajani kanssa. Olen juuri onnistunut saamaan ajan lääkärin vastaanotolle, vaikka pelaajalla ei vielä ole suomalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään oikeuttavaa sosiaaliturvatunnusta. Pieni kaupunki ehkä tuntee ihmisensä. Kun kuulemme kutsun, lähdemme kolmisin kohti vastaanottotilaa. Ovella kysyn voinko tulla tulkiksi sisään, kun pelaaja ei puhu englantia. Lääkäri miettii hetken ja toteaa, jos se pelaajalle sopii, niin kyllä. Ennen kuin pääsen kunnolla peremmälle jatkan keskustelua lääkärin kanssa. Sopisiko myös, että kolmas pelaajamme tulisi mukaan, kun minä taas en puhu espanjaa, niin tarvitsisimme tulkkausketjun suomi-englanti-espanja. Lääkäri katsoo hetken ja miettii varmaan päässään, mitähän tietosuojalaki tästä sanoo. Sitten hän naurahtaa, tulkaa sitten kaikki ja niin me neljä ihmistä ahtaudumme pieneen tilaan odottamaan mahdollista
apua. Se onnistuu ja poistumme tyytyväisinä saamaamme palveluun. Illan treenit pelaaja voi vetää normaalisti.
Maaliskuu 2021. Takana 7 tunnin junamatka ja 3 tunnin edessä oleva odottelu kaupungilla. Lounaan itse kukin nauttii seisaallaan kauppakeskuksen käytävillä, kun vain ulosmyynti on sallittua. Yhtäkkiä ideoimme vuokraavamme asunnon keskustasta saadaksemme hieman lepuuttaa jalkojamme ennen illan peliä.
Ihmeeksemme löydämme edullisen vaihtoehdon ihan keskustasta. Käymme Boriksen kanssa hakemassa avaimen pelaajien odotellessa. Asunnolla toteamme, loistoidea. Muutaman tunnin odottelun jälkeen suuntaamme rautatieaseman taksijonoon ja astumme kahteen tila-autoon. Kerron osoitteemme kuskille ja totean Pirkkolan palloiluhallin kohteeksemme. Hän syöttää kadun navigaattoriinsa ja matka alkaa toisen auton seuratessa. Olemme liikkeellä hyvissä ajoin. Lukemattomien liikennevalojen ja autojonojen jälkeen kuski näyttää hieman empivän, kunnes huokaisee. Hän on löytänyt oikean osoitteen. Katson ympärillemme, mutta mitään merkkiä palloiluhallin läheisyydestä en havaitse. Ymmärrän kyllä, että nyt ollaan menty ihan
minne sattuu. Toistan osoitteen ja kerron havaintoni ympärillä olevasta metsiköstä. Ei jälkeäkään palloiluhallista. Varmistan, että oletko nyt aivan varma, Pirkkola. Kuski häkeltyy, räplää navigaattoriansa uudelleen ja toteaa. Jaa, Helsingissä onkin kaksi samaa kadunnimeä. Olemme Oulunkylässä. Nopeasti auton nokka kohti toista ja saavumme pelipaikalle 40min ennen pelin alkua. Onnistun kotijoukkueen jatuomareiden avustukselle siirtämään pelin alkua 5min. Voitamme HIFKin 4-1. Yöjuna odottaa.
Toukokuu 2021. Auto kääntyy Kemi-Oulu moottoritieltä kohti Kemin keskustaa. Kello on 02.20
sunnuntaiaamuna. Takana 453km yhdellä pysähdyksellä. Olemme juuri hävinneet ensimmäisen
finaaliottelusarjan pelin. Hiljaisen matkan aikana ajatukset kertaantuvat toistuvasti. Tiedän, että edessä on raskas viikko niin henkisesti kuin fyysisestikin. Niin on aina tappion jälkeen ja nyt pelataan finaaleja. Unta odottaessani tiedän kuitenkin, että tämä loistava joukkue on noussut jo kahdesti playoff-peleissä samasta tilanteesta. Miksei nytkin. Juuri ennen nukahtamista ajatus vaihtuu laskemaani lukemaan. 12280 km. Jos matkamittari olisi pantu juoksemaan kauden alusta, nämä olisivat ne lukemat, joihin se tällä kaudella yltäisi. Tieto tästä lukemasta ja niistä lukemattomista tunneista matkalla, sammuttaa lamppuni.
Huippu-urheilussa tulos ratkaisee aina onnistujat. Viime kädessä ero voiton ja tappion välillä on
minimaalinen. Kuten Lake Placidissa 1980, jolloin Juha Mieto hävisi olympiakullan 0,01 sekunnin erolla. Silti se yksi ikimuistoisimmista suomalaismitaleista hiihtourheilussa. Sanonta vain voittajat muistetaan, ei aina pidä paikkaansa. Toki yritän lohduttautua tällä ajatuksella, koska tällä kaudella jäimme kirvelevästi hopealle. Kuitenkin se 10 kuukauden ajanjakso viime elokuun alusta nyt pelattuun viimeiseen finaaliin asti sisälsi niin paljon erilaisia kokemuksia, tunteita ja ylä- ja alamäkiä, ettei mikään tulos vie niitä pois. Edellä kerrotut pienet yksittäiset esimerkit ovat vain pieni kirjo siitä kaikesta, mitä tämä prosessi kohti finaalipelejä käsitti. Harjoitusten suunnittelu ja läpivieminen, pelien analysointi ja ennakointi, videopalavereiden valmistelu, otteluiden läpivieminen, lukemattomat palaverit jne. Nämä kaikki ovat valmentajien rutiineja, joita jokainen futsal-valmentaja kauden aikana tekee. Näistä kaikista muodostuu se kokonaisuus, joka johtaa siihen tulokseen, mikä näkyy julkisuuteen. Yleisö näkee sen mitä kentällä tapahtuu, onnistumiset ja epäonnistumiset, niin joukkueena kuin yksilöinäkin. Kaiken takana on kuitenkin se valtava työmäärä, se prosessi, mitä kauden aikana on tehty. Itse koen sen tärkeimmäksi motivoijaksi omalla valmentajan urallani, vähintäänkin saavutusten veroiseksi.
Kiitos kuluneesta kaudesta koko FC Kemin yhteisölle ja ennen kaikkea hienolle joukkueelleni.
Markku Kalermo, päävalmentaja FC Kemi