Siirry suoraan sisältöön

FC Kemille kaksi uutta huippupelaajaa

Viime kaudella Futsal-Liigan hopealla sijoittunut FC Kemi on julkistanut kaksi uutta pelaajasopimusta. Sopimuksen FC Kemin kanssa ovat tehneet Marokon maajoukkuemiehet 28-vuotias Soufiane Borite sekä 25-vuotias Anass Nasser.

Taitava Soufian Borite osallistuu Marokon maajoukkueen mukana viikonloppuna alkaviin Futsalin MM-kisoihin ja terhakka Anass Nasser oli taas viimeisiä pelaajia, jotka putosivat Marokon MM-kisaryhmästä. Soufiane Borite on myös kokenut MM-kisakävijä, sillä hänellä on jo kokemusta vuoden 2016 Kolumbian MM-kisoista. Borite myös kaksikertainen African Cup-voittaja ja seurajoukkueensa arvostettu kapteeni.

Opiskelu toi pelaajat Suomeen

Sekä Soufiane Borite että Anass Nasser aloittavat opiskelun tänä syksynä Kajaanin ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaaja -koulutusohjelmassa, kertoo FC Kemin toiminnanjohtaja Kalle Huusko. Olemme erittäin tyytyväisiä, kun pelaajat valitsivat pelaamisen FC Kemin riveissä, Huusko myhäilee.

FC Kemi kohti europelejä

FC Kemin edellinen menestysekäs 3-vuotisprojekti päättyi viime kevääseen ja nyt on aloitettu jo uusi 3-vuotinen projekti työnimellä ”FC Kemi kohti europelejä”, Huusko jatkaa. Nämä uudet kovan tason pelaajat ovat merkittävä positiivinen lisä tässä joukkueen ja seuran kehitysprojektissa, kertoo Kalle Huusko. Jos halutaan pelata europelejä ja menestyä niissä, niin meillä täytyy olla myös laadukas kansainvälinen joukkue, jossa on myös kotimaisia maajoukkuetason pelaajia, kertoo Huusko.

Uskon, että meidän maajoukkuepelaajat Tuukka Pikkarainen, Vesa Lilja sekä Taneli Kohonen sekä nuorisokaarti mm. Anttoni Räävi, Juho Koskinen, Henri Seppälä ja Santeri Kohonen ottavat melkoisia kehitysharppauksia kohti kansainvälisiä pelejä, kun harjoittelukavereina on huipputason pelaajia, jatkaa Huusko. Tuloksia on jo nähtävissä esimerkiksi Pikkaraisen, Liljan ja Kohosen otteissa, kertoo Kalle Huusko. He ovat nousseet muutamassa vuodessa Suomen maajoukueeseen ja kuuluvat Futsal-Liigan kärkipelaajien ryhmää, kertoo Kalle Huusko.

Yksi osa seuran 3-vuotisprojektia oli palkata FC Kemille päätoiminen juniori- ja markkinointipäällikkö. Tehtävään valittiin Kimmo Hyöppinen, jolla on vahva kokemus juniorijoukkueiden valmentamisesta ja johtamisesta useassa seurassa Meri-Lapissa. Kimmon työ junioreiden parissa nauttii suurta luottamusta ja alueemme juniorijalkapallotoiminta saa myös aimo annoksen uskoa tulevaisuuteen Kimmon työpanoksen keskittyessä juuri tärkeimpiin ikäluokkiin alueellamme, kertoo FC Kemin toiminanjohtaja Kalle Huusko.

Kimmon työ seurassamme on varsin kokonaisvaltaista, sillä junioriputken kehittämisen ohella hänen vastuulleen tulee myös Futsal-Liigajoukkueemme markkinointia sekä seuramme brändin kehittäminen, Huusko jatkaa.

Kolme kemiläispelaajaa MM-kisoissa

FC Kemillä on peräti kolme pelaajaa viikonloppuna Liettunassa alkavissa Futsalin MM-kisoissa. Soufian Boriten lisäksi kisoissa pelaavat Venezuelan riveissä maalitykki Enderson Suarez ja Henry Gutierrez. Kaikki pelaajat palaavat Kemiin heti kisojen päättyä lokakuun alkupuolella, kertoo FC Kemin toiminanjohtaja Kalle Huusko.

MM-kisaedustuksien takia FC Kemin liigakausi alkaa vasta lauantaina 16.10. , kunVieska Futsal (Sievi) saapuu Kemin Tervahallille. Muiden Miesten Futsal-Liigan joukkueiden pelit alkavat jo tulevana viikonloppuna.

Vastaa