FC Kemi ja HauPa jatkavat vahvaa yhteistyötään

FC Kemi ja Haukiputaan Pallo (HauPa) ovat allekirjoittaneet uuden jatkosopimuksen futsalyhteistyöstä. Sopimus antaa mm. HauPan nuorille pelaajille mahdollisuuden pelata ja harjoitella FC Kemin Futsal-Liigajoukkueen mukana tulevan kauden aikana.

Nuorista pelaajista jatkosopimuksen FC Kemin kanssa ovat tehneet Toni Kaikkonen, Santeri Kohonen ja Henri Seppälä. Kaikki pelaajat debytoivat jo viime kaudella FC Kemin liigajoukkueessa ja pelasivat myös HauPan riveissä U19 Futsal-Liigaa. Tällä kaudella sekä FC Kemin ja HauPan joukkueet pelaavat U19-Futsal-Liigaa.

FC Kemin toiminnanjohtaja Kalle Huusko on erittäin tyytyväinen jatkosopimukseen. Sopimuksen avulla takaamme lahjakkaille junioreille mahdollisuuden harjoitella ja kehittyä ammattimaisessa ympäristössä. Tästä on erinomaisena esimerkkinä mm. Taneli Kohonen, joka pelasi huikean kauden FC Kemin liigajoukkueesssa ja nousi keväällä myös miesten Futsalmaajoukkueeseen, kertoo Huusko.

Haluamme olla seurana futsalin edelläkävijä Suomessa ja tulemme jatkossakin panostamaan vahasti futsalin ja jalkapallon junioritoimintaan. Viime vuonna meillä taisi olla eniten lisenssipelaajia Kemin alueella. Pyrimme pitämään myös FC Kemin jatkossakin joukkueen U19-Futsal-Liigassa ja kehittämään uusia liigatähtiä suomalaiseen futsaliin, jatkaa iloinen Kalle Huusko.

Toivon myös, että muutkin Suomen futsalin huippuseurat heräisivät laajentamaan toimintaa ja panostamaan junnutoimintaan. Viime kaudella vain kolmella (GFT, HIFK ja PJK) muulla liigajoukkueella FC Kemin lisäksi oli joukkueet U19-Liigassa, kertoo toiminnanjohtaja Kalle Huusko.

HauPa on myös tyytyväinen sopimuksen jatkosta

HauPan puheenjohtaja Markku Kohosen mielestä yhteistyö on ollut varsin hedelmällistä kuluneen vuoden aikana ja pojat ovat kehittyneet kauden aikana huimasti. Yhteistyötä on siis varsin helppo perustella pelaajien ja seuramme näkökulmasta, kommentoi Markku Kohonen.

ps.

Lähiaikoina on tulossa huikeita futsaluutisia FC Kemin taholta, lopettaa Kalle Huusko.

Www.fckemi.fi

Vastaa