Siirry suoraan sisältöön

FC Kemi haki vieraspisteet viime vuoden välieräparin kotiluolasta!

FC Kemi otti alkavan syysloman kunniaksi makoisan vierasvoiton Vieska Futsalin kotiluolasta lukemin 1 – 4.

Maalinteon aloitti jo ottelun neljännellä minuutilla viime vuonna hieman vähemmälle peliajalle jäänyt Anas Borite. Hetki tästä ja Sergei Pichugin viimeisteli tilanteeksi jo 0 – 2.

Pieni nukahdus Vieskan rajapotkussa mahdollisti kavennusmaalin, mutta kokonaisuudessan peli oli täysin Kemin hallinnassa.

Enderson Suarez taisteli kovalla yksilösuorituksellaan pelin lukemiin 1 – 3 ja lopussa myöskin Suarezin kovasta prässistä Anass Nasser pääsi tekemään kauden ensimmäisen maalinsa tyhjiin.

Peli ei FC Kemin osalta ole missään nimessä täysin valmista, mutta niin ei kuulu ollakaan vielä runkosarjan toisella kierroksella. Soufiane on palannut maisemiin vaativien edustustehtävien jälkeen ja tulee olemaan kantava voimavara joukkueelle.

Lähellä oli, ettei lukemat olisivat olleet vielä reilummat, mutta tolpat ja Vieskan maalivahdin huipputorjunnat estivät suuremman repeämisen tulostaululla.

Ensi viikon lauantaina edessä todellinen matsi sarjan huipulta, kun valtavasti hankintoja tehnyt Valkeakosken hurttalauma saapuu Pelikeidas Areenalle klo 17 alkavaa kärkimatsiin!

Tähän otteluun on jo järjestetty lisää VIP-paikkoja ihan kentän etummaisiin osiin, varaa omasi heti nettilpusta! Illan tulos vielä tiivistettynä:

0-1 Anas Borite (Boris Cizmar)

0-2 Sergei Pichugin (Soufiane Borite)

1-2 Aleksi Kylmälä (Atte Taipale)

1-3 Enderson Suarez

1-4 Anass Nasser (Enderson Suarez)

Vastaa