Siirry suoraan sisältöön

Viimeisimpänä Futsal-Liigassa Liikunnan Riemua edustanut Henri Louste palaa vahvistamaan FC Kemiä. Louste oli nostamassa seuraa liigaan kaudella 2014–2015 joukkueen kapteenina ja pelasi sen jälkeen FC Kemissä kolmella liigakaudella ennen siirtymistään Kampuksen Dynamoon. Dynamon riveissä hän voitti kaksi Suomen mestaruutta ja edusti seuraa myös UEFA Futsal Champions Leaguessa. Kemin Palloseuran kasvatti Louste pelasi ensimmäiset liigapelinsä Futsal Team Kemi-Tornion paidassa vuosina 2009–2011.

Kalle Huusko:

“Olen odottanut tätä päivää pitkään.

Ensimmäinen oma valmennettavani palaa maailmalta kotiin.

Henkka oli jo nuorena kentän selvä johtaja – määrätietoinen, omistautunut ja aina joukkue edellä. Ei siis ihme, että vuosien varrelta tarttui mukaan pari Suomen mestaruutta ja arvokasta kokemusta huipputasolta.

Nyt alkaa uusi luku: FC Kemi 2.0 käynnistyy todellisella johtajalla, jonka vasemman jalan pommia kannattaa tulla ihmettelemään uudelle areenallemme.

Henkalla on myös UEFA B -valmentajalisenssi ja hän toimii vahvasti alueemme junioreiden kehittäjänä – tulevaisuus rakentuu oikeista palasista.”

Henri Louste:

”Palaan FC Kemiin erittäin motivoituneena. Tavoitteeni on olla merkittävässä roolissa auttamassa seuraa saavuttamaan mestaruus tulevalla kaudella. Samalla haluan olla mukana rakentamassa pitkäjänteisesti jotain suurempaa.

Nautin futsalista eniten silloin, kun saan tehdä päivittäin töitä korkealla vaatimustasolla. Keskustelut FC Kemin kanssa saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että täällä päivittäistä tekemistä ohjaa kansainvälisen futsalin vaatimukset. Nähdäkseni se on ainoa tapa suomalaisen futsalin kehittämiseksi, jonka trendi kansainvälisillä kentillä on viime vuosina ollut heikkoa. Odotan innolla kauden alkua – on hienoa päästä jälleen pelaamaan kemiläisyleisön edessä”.

Tervetuloa kotiin, Henkka.