Futsal-liigassa ToPV ja FC Kemi kohtasivat Meri-Lapin paikallisottelussa , jossa molemmilla joukkueella oli ennakkoon erittäin tarpeellista hankkia lisäpisteitä niin runkosarjan kakkossijan kuin playoff-paikan kannalta.
FC Kemi aloitti maalinteon jo 13. peliminuutilla, kun Anass Nasser vei joukkueen johtoon Anas Boriten syötöstä. Tämä maali jäi ensimmäisen puoliajan ainoaksi.
Toisella puoliajalla maalihanat aukesivat enemmän, kun Tornio tasoitti heti erän alkuun Otto Mäntylän maalilla pienen puolustuspään sekaannuksen vallitessa. Taneli Kohonen siirsi 28. minuutilla FC Kemin 1 – 2 johtoon Vesa Liljan hienosta syötöstä.
Vain pari minuuttia tästä ja Enderson Suarez maalaa lukemiksi jo 1 -3, syöttäjänä jälleen Lilja. Kotijoukkue taisteli kaikin keinoin ottelun lopussa ja pyrki hakemaan kavennusta, mutta ajassa 37.03 Taneli Kohonen maalaa toisen kerran ja Kemi ratkaisevan tuntuiseen 1 -4 johtoon. Viimeisillä hetkillä Tornion espanjalaisvahvistus Ramon Santos onnistuu kaventamaan loppulukemiksi 2- 4.
Päävalmentajaksi reilu viikko sitten siirtrynyt Kalle Huusko oli tyytyväinen joukkueen esitykseen, mutta antoi myös tunnustusta vastustajan hienolle taisteluilmeelle ja puolustustyöskentelylle.
Runkosarjan päätösottelu ensi lauantaina 1.3 klo 16 Kemi Areenalla. Vastassa kuudennen paikan jo aikaa sitten varmistanut Vieska Futsal. FC Kemillä on mahdollisuus varmistaa runkosarjan toinen sija nappaamalla vähintään piste tästä matsista. Tervetuloa!

Kuvassa kentän tehomiehenä kolmella syötöllä ja hienolla kaksinkamppailuasenteella läpi ottelun taistellut FC Kemin kapteeni Vesa Lilja (kuva Ari Vuorela)
Maalit ja syötöt
• Taneli Kohonen 2+0
• Anass Nasser 1+0
• Enderson Suarez 1+0
• Lilja Vesa 0+3
• Anas Borite 0+1
